29 maaliskuuta, 2007

Palautetta, hemmetti!

Olen tähän mennessä saanut vain kaksi kommenttia blogini aiheista. Muuten on ollut ihmeellisen hiljaista. Koska en omaa kävijälaskuria, asiasta voi vetää selkeän johtopäätöksen: monikaan ei nettipäiväkirjaani lue. Kirjoitan siis itselleni! Kannustavaa... On ihan samanlainen olo kuin Kiroilevalla siilillä.

25 maaliskuuta, 2007

Jää

Venäläinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja "50 vuotta voitosta" laskettiin vesille parhaaseen mahdolliseen aikaan: alkukevään rospuuttokelit sulattavat Itämerestä kohta kaiken jään! Mutta kaipa laiva suunnistaa Jäämerelle, jossa sille on vielä käyttöä. Ja on toki hyvä, kun tämänkin ikuisuusprojekti saatiin päätökseen. Eihän alus (nimestä päätellen) myöhästynyt kuin melkein 12:lla vuodella! Olin melkein törmätä mokomaan titaaniin omalla jollallani. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Jää
Toinen outo tapa on pelata parhaat jääkiekkopelit näin viime tingassa, juuri ennen kuin jalkapallokenttien ruoho vihertyy. Muutenkin jääkiekon ajoittaminen on ongelmallista. Milloin se syntyi? Ja missä?
Jää
1800-luvun lopulla kanadalaiset herrasmiehet päättivät lopultakin kirjata harrastamansa jääpelin säännöt. Entä mistä he keksivät pelata sitä? Ehkäpä siihen innosti alkuperäisasukkaiden pelaama lacrosse? Tai jo skottisiirtolaisten tuoma shinty? Skotlantilaiset varmaan oppivat pelin irlantilaisilta, jotka pelasivat hurlingia. Tai kymreiltä, jotka harrastivat bandoa. Eräänlainen jääpallo oli tunnettu myös Englannissa, kuten Shakespearen Romeo & Julia - näytelmän eräästä fraasista tulee ilmi: "The Prince expressly hath forbidden Bandying in the Verona streets." (Prinssi kielsi pelaamasta bandya Veronan kaduilla) Islantilaista knattreikeria ei tässä yhteydessä oteta tietenkään huomioon, koska se esiintyy vain kansantaruissa ja legendoissa.
Jää
Tilanne mutkistuu, kun siirrytään Manner-Eurooppaan: hollantilaiset pelasivat kolvia 1500-luvulta asti. Luisteltiinpa pallon perässä samoihin aikoihin myös Venäjällä. Sitä edellinen havainto maila&pallo -pelistä tehtiin antiikin Roomassa: paganica oli pikkupoikien keskuudessa jopa niin suosittu, että jokainen tiesi pelin säännöt ulkoa, eikä mitään kirjallista peliohjetta ole jälkipolvien iloksi jäänyt.
Roomaan peli kulkeutui ilman muuta kaiken muunkin kulttuuririhkaman mukana Kreikasta. Sieltä ei ole pitkä matka Egyptiin. Niilin laaksosta löytyy seinäpiirrustus n. vuodelta 2000 eKr. jossa kaksi nuorukaista käyvät tiukkaa vääntöä mailoillaan yhdestä pelivälineestä - olipa se sitten pallo, kiekko tai rinkula.
Japanin kachi ja atsteekkien cheuca jätetään omaan arvoonsa, omille mantereilleen.
Jää
Näin siis lyhykäisyydessään.
Jää
Jos joillekin jäi tämänkin jälkeen jääkiekosta jotain epäselvyyttä, tarjoan pientä näytöstä siitä miten sitä pitää pelata (osa 1. osa 2. 0sa 3.), sekä siitä miten EI pidä.

22 maaliskuuta, 2007

Eduskuntavaalien sanakirja

Olisi jo aika päästä eroon vaaliteemasta ja luovutettava kansan edustajien ryöpytysoikeudet suosiolla iltapäivälehdille. Mutta silloinhan luopuisin pohjattomasta teemojen aarrearkusta! Tunnetteko ketään, kuka olisi antanut aarrearkkunsa pois? Muistui jostakin syystä Lenin, joka kustansi avokätisesti vallankumousyritystä Suomessa - väärennetyllä rahalla, tosin. Ja painokoneestaanhan bolshevikit eivät luopuneet missään vaiheessa.
a
Minä en haluaisi luopua vaaliteemasta ilman loppuhuipennusta. Ruoditaan poliittista käsitteistöä viimeiseen kertaan!
a
ÄsDeePee - vaalien suurin häviäjä.
a
Torin muikkukauppias - toinen merkittävä häviäjä näin vaalivuonna. 5 euron muikkulautanen ei pystynyt kilpailemaan vaaliehdokkaiden tarjoamien ilmaisaterioiden kanssa.
a
EsAaKoo - karhu, joka oli palveluksen velkaa ÄsDeePeelle.
a
Mitä ihmettä? Miten ÄsDeePeen "S" eroaa EsAaKoon ässästä? Miksi kaikki poliitikot puhuvat EsAaKoosta? Miksei voi sanoa ÄsAaKoo? Onko "olumpialaisissa" jo tarpeeksi haastetta? Miksei sitten sanota "sak", tyyliin: "Sakin puheenjohtajan mielestä..." tai "Sakki päätti..." tai "Sakki ja Matti Vanhanen..." Pahimmillaan tilanne voi riistäytyä käsistä! Kohta puhutaan jo mielivaltaisesti ÄsDööPyystä! Kielipoliisi töihin!
a
Porvarihallitus - vanh. Katso "sinivihreä".
a
Sinivihreä - osana imagonkohotuskampanjaansa kokoomuslaisten keksimä KORVIKE porvarihallitus -nimelle. Myös vihreiden vaalimenestys mahd. osasyynä uuden nimityksen käyttöön.
a
Jyrki-Boy - Nuori räkänokka, Arkadianmäen vanki -tosi-TV -pelin yksi päähenkilöistä. Saavutti pelissä hiljattain toiseksi parhaan tason, saaden apurikseen pelastajaenkeli -Saulin ja lyömäaseekseen 610 000 ääntä. Pelkää "poliittista väkivaltaa" äänestäjiä kohtaan ja "erityisen agressiivisia" otteita itseä kohtaan (kts. vainoharhaisuus).

19 maaliskuuta, 2007

Pikkupuolueiden hallitus

Vaalit on sitten käyty ja voittajat ovat selvillä. Uusi hallituspohja on helposti ennustettavissa: keskusta ja kokoomus muodostavat porvarihallituksen, johon saattavat kumuloitua pari pientä puoluetta.

Kolme suurinta puoluetta saivat yhteensä 2/3 kaikista äänistä. Entäpä jos vaaleissa kukaan näistä ei olisi saanut yhtään ääntä ja ne olisivat jääneet kokonaan eduskunnan ulkopuolelle? Millaiset olisivat silloin hallitusrungot? Mitkä olisivat niiden nimet? Millainen Suomesta tulisi? Spekuloidaan.

RKP + Vasemmistoliitto = Hurrivasuri

Vanhojen stallareiden ja porvarillisien ruotsinkielisten hallitustaival alkaa hankalissa merkeissä. Lopulta nurkkakuntaisuus ja kyräily saadaan käännettyä aivan uudenlaiseksi aluepolitiikaksi jakamalla Suomi pieniin ruhtinas- ja kolhoosikuntiin.

Kristillisdemokraatit + Perussuomalaiset = Ristinsoturit

Hallituksessa ollaan perimmäisten arvojen äärellä. Erilaisuus päätetään kieltää lailla: homoja ei koskaan ollutkaan, eikä mitään ihme vegaanihippejä. Suomi muistuttaa peräpohjalaista körttiyhteisöä. Hallituskauden jälkeen kaikki näyttävät niin siveellisiltä ja samanlaisilta, etteivät ihmiset erota naapuria itsestään. Usein käy niin, että miehet tulevat töistä (naiset ovat tietenkin kotona hoitamassa lapsia) vahingossa väärään taloon asumaan, eivätkä huomaa erheettään moneen vuoteen.

Vasemmistoliitto + Vihreät = Punavihersokeus

Hallitus kääntäisi edistyksen kelkan aivan uusille ekologis-solidaarisille urille. Omaisuutta ja teollisuutta verotetaan niin ankarasti, että tehtaanjohtajatkin siirtyvät Siuntion metsiin kasvattamaan luomuporkkanaa. Suomi siirtyy vaihto- ja kierrätystalouteen vuonna 2008.

Perussuomalaiset + RKP = Grundfinnare

Hallituksen sisäisessä kommunikaatiossa koetaan läpimurto toisen vuonna, kun huomataan ministerien puhuvan aivan eri kieliä. Yhteydenpitoa jatketaan tulkin välityksellä. Kielimuurin murruttua suomalaisuuden perusolemus herättää hallituksen sisällä kiivasta keskustelua. Suomalaiseksi päädytään määrittelemään sellainen henkilö, joka asuu Mellunmäessä tai Maarianhaminassa, elää sosiaaliturvalla tai optiolla ja harrastaa lähikapakassa juopottelua tai purjehdusta.

RKP + Vihreät = Strömsö

Pikkukaupunkilaista pörröisyyttä korostavassa hallitusohjelmassa innostetaan kansalaisia entisöimään kustavilaisia huonekaluja ja huovuttamaan patalappuja. Hallitus kokoontuu Fiskarsin ruukkialueella laulamaan ABBAa ja keksimään lauseita, johon sisältyvät sanat “kestävä kehitys”.

Perussuomalaiset + Vasemmistoliitto = PerVasu

Kaunan ja herravihan lietsoma ministeritroikka löytää nopeasti yhteisen sävelen hallitusohjelmassaan. Kansallistaminen ja väestön tasapäistäminen saavat mittasuhteet, jotka olisivat tehneet Maonkin kateelliseksi. Suomi liittyy uudelleenperustamaansa Varsovan liittoon.

Kristillisdemokraatit + RKP = Turvakypärät

Tupakka-askeihin ja olutpulloihin on vaikea mahduttaa viisi varoitustarraa molemmilla kotimaisilla kielillä. Kiristävä pipo korvataan pakollisella pyöräilykypärällä. Kaikki Suomen luterilaiset papit saavat tästedes kasteensa Ruotsissa.

Vihreät + Perussuomalaiset = Virsut

Hallitusistunnot venyvät, koska vihreiden hörhöt ja politiikkaan palannut Halme käyvät nurkan takana sihauttamassa ja käyttävät seuraavat tunnit leikkimällä paperiliittimillä ja ahmimalla kokouspullaa. Hallitus vastustaa rötösherroja ja on pienten ihmisten puolella, joten ministerit lähtevät yhdessä tuumin kaupungille etsimään silinteripäistä rötösherraa ja pientä ihmistä, jota puolustaa.
Pikkupuolueet
Sepä siitä. Nyt takaisin todellisuuteen. Ehdottaisin porvarihallitukselle uutta lempinimeä: korvamerkitty vasikka.

15 maaliskuuta, 2007

2 kylttiä

Tässäpä ajelin maantiellä satamasta toiseen ennen sään lämpenemistä ja heti sen jälkeen ja tositapahtumiin perustuen keksin amatööri-faabelin:

2 kylttiä

Eduskuntavaalit lisäsivät tienvarsimainontaa:
vaalikylttejä on pientareella monen monta.

Omalleen etsi myös paikkaa muuan ehdokas
ja hyvän paikan löysi, onnekas!
Ison kivan päälle, lumeen, tökkäsi hän kyltin.
Oli mainos korkeimmalla verrattuna muihin.

Joutui toinen tyytymään
paikkaan hieman taaempaan.
Julisteensa moukaroi routaiseen maahan,
kiven päällä oleva sai silti huomion parhaan.

Mutta oli maaliskuu:
aurinko voimistuu,
lämpö nousee - kinos sulaa,
loskakeleistä ei oo pulaa.

Myös vaalikyltin alta lumi haihtui:
kivi esiin pilkahti,
mainos vähän notkahti
ja lopultakin kaatui.

Nyt taka-alan mainos tuli näkyville
ja pääsipä sen haltija Arkadianmäelle.

Älä siis riennä etulalle sinäkään.
Teot palkitaan, ei näkyvyyttä yksinään.

Eipä häävi, mutta tulipahan tehtyä. Täytyy muuten käydä lainaamassa kirjastosta Aisopoksen, La Fontainen ja Krylovin mestarillisia faabeleita. Suosittelen! Saatanpa puhua runokielellä vastedeskin.

13 maaliskuuta, 2007

Prioriteetti hukassa?

Yhdeksäsluokkalaiset kelpuuttaisivat Matti Vanhasen ja keskustapuolueen jatkamaan valtion johdossa, selviää YLEn Uutismixin tekemästä kyselystä. 14-15 -vuotiaista nuorista 6% ei kuitenkaan osannut nimetä mieleistänsä puoluetta. Tutkija Hanna Wass Helsingin yliopistosta pitää tätä huolestuttavana: nuorten poliittinen lukutaito on hukassa!

On hyvin valitettavaa, että niinkin moni nuori ei ole kiinnostunut politiikasta. Sikäli kun tämän kyselyn nuoret eivät saa vielä edes äänestääkään. Olisiko tätäkin huolestuttavampaa kuitenkin se, että tämä poliittinen lukutaito on hukassa nukkuvalla puolueella, peräti 30% äänioikeutetuista aikuisista?

12 maaliskuuta, 2007

Kierellään, kaarellaan

Vaalikuume nousee. Jos ei kansan, niin poliitikkojen keskuudessa. Jotkut heistä lupaavat säilyttävänsä nykyisen linjan, toiset muuttavansa kaiken, kolmannet toteuttavansa lopulta ne vaalilupaukset jotka ovat jo antaneet edellisissä vaaleissa.

Kommunikaatio äänestäjien kanssa on hyvin tärkeää, mutta jotta ei luvata vahingossa liikoja, käytetään taidokkaasti peiteltyä kapulakieltä. Esimerkkejä:

Näin ollen - Tehokas ilmaisu, jolla voidaan viitata sellaisiin yleisessä tiedossa oleviin tosiasioihin, joita ei itse asiassa ole olemassakaan. Esim: “Näin ollen emme voi luvata tuntuvia verokevennyksiä.”

Sen suhteen - Asiasisällöltään kumoamaton argumentti voidaan kumota tällä ilmaisulla. Esim: "Sen suhteenhan meillä ei ole mitään huomauttamista, mutta...”

Pyrkiä - Nykyään sanotaan positiivisesti: “Hallituksessa puolueemme pyrkii tekemään...” Eihän sitä viitsi sanoa, ettei aio asian eteen lyödä edes tikkua ristiin.

-kehitys - Mikäli jonkin sanan perään liitetään ilmaisu “kehitys”, saadaan asia kuulostamaan dynaamiselta. Esim: “Opiskelurahan kohdalla on tyypillistä paikallaanpysymiskehitys.”

Tänä päivänä - Ei suinkaan tarkoita käsillä olevaa vuorokautta, vaan yleensä nykyhetkeä. Se voi tarkoittaa kuluvaa viikkoa, kuukautta, vuotta tai vuosisataa. Poliitikoille erittäin käyttökelpoinen ilmaisu. Esim: "Kansainvälisen kilpailukyvyn takia on tämän päivän ihmisten tyydyttävä tänä päivänä pienempiin palkankorotuksiin.”

Pitkällä aikavälillä - Tätä ilmaisua voi käyttää sellaisen hankkeen vesittämiseen, jota ei voi hylätä suoralta kädeltä. Esim: “Pitkällä aikavälillä eläkkeitä on tietenkin nostettava.”

Näissä puitteissa minäkin harkitsen vakavasti äänestyspäätökseni pitävyyttä!

08 maaliskuuta, 2007

Vöpelö

Uusimmassa Itse Valtiaiden jaksossa (210: Skuru Sörkkään) Seppo Kääriäinen oppii puhumaan Stadin slangia. Mutta taitaahan ihmisläheinen savolaisministerimme kuvakielenkin: Savon Sanomat 7.3.2007 kertoivat Kääriäisen tokaisseen Varkauden markkinaväelle, että keskustassa ollaan ihan vöpelöitä, jos ei vaaleja voiteta.

Mieltäni jäi nakertamaan luultua huonompi suomen kielen tuntemus. Mikä ihme on vöpelö? Jospa arvoisat laivamme matkustajat tietävät paremmin?

Julistan siis täten alkaneeksi piirustuskilpailun, aiheena “Vöpelö”.

Taideteoksia saa lähettää sähköpostiosoitteeseeni (löytyy profiilista). Ilmoittakaa, jos ette halua piirroksianne julkaistavan blogissani. Tavoitteenahan on, että parhaat ehdotukset päätyvät kansan näkyville.

07 maaliskuuta, 2007

Syytön, kunnes ei saada kiinni?

Televisiossa ja lehdissä kotirouvat, kokit ja rakennusmestarit paljastavat niksinsä, joilla askareet hoituvat helposti, entistä nopeammin ja edullisemmin. Jotkut näistä jipoista jopa juontavat isovanhemmiltamme perittyyn tietoon.

Muinaisaikaan ei ollut tapana kerskua pienillä innovaatioillaan, tyyliin: “Meni tuossa tien päällä Datsunistani moottorihihna poikki, mutta minähän korvasin sen vaimon sukkahousuilla!” Tai: “Keitän sekä kananmunat, että perunat samassa kattilassa. Säästää aikaa.”

Oma nerokkuus peitettiin sanonnoilla: “Keinot on monet, sanoi eukko, kun kissalla pöytää pyyhki” ja “Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”. Nykyään puhutan paljon avoimemmin: “Mistä aita on matalin”. Niinpä erään nimeltä mainitsemattoman nettisivuston avaaminen oli vain ajan kysymys. Kyseiseltä sivustolta löytyy erilaisia huijausmenetelmiä, joilla voi säästää aikaa ja rahaa. En kerro sen osoitetta, sillä en halua yllyttää ketään rikokseen.
Voisin toki valottaa pääpiirteissään joitakin sivun sisältämien “kikkojen” tarkoituksia: Miten pääsee pummilla bussiin, junaan, huvipuistoon tai urheiluotteluun; miten automaatin saa huijattua antamaan ilmaisen limun; erilaiset lunttimenetelmät; miten saa pantin pantittomista pulloista; miten alaikäinen pystyy ostamaan olutta; miten välttää TV-lupamaksun, pysäköintisakon ja veron. Yleisimpiä mainitakseni...

Joukosta löytyi vain kourallinen “rehdin miehen” vippaskonsteja, joista ei loppujen lopuksi aiheudu kenellekään kuluja: ostoskärryihin käy jäätelötikku; nettihakemuksesi käsitellään nopeammin, jos asiointikieli on ruotsi; säilytyslokeroihin käy valuutta; saat esim. paperit virastosta valtuuskirjalla kaverin kautta, jos oma henkkari unohtui kotiin.

Surkuhupaisinta oli näiden kikkojen loppuun kirjoitetut vakuuttelut: esim. “Toimii 100%!” tai “toimii 70%”. Muita käytettyjä “onnistumisprosenttilukuja” olivat 50, 80, 95, 90, 75, 99 sekä 65. Mistä nuo luvut tulevat? Tekevätkö jotkut huijaamista työkseen, jos kerran on varaa noin hartaaseen tilastointiin? Voi että, miten lapsellista meininkiä! Mm. kirjoitustyylin ja huijauskohteiden perusteella onkin täysi syy uskoa, että jippojen takana ovat murrosikäiset nuoret - maamme tulevaisuus.

Kaiken huippuna on sivuston ylläpidon tiedote, jossa ei kehoteta rikokseen ja vastuu seurauksista sysätään kokeilijalle. Syytön, kunnes ei saada kiinni? Voi tätä tekopyhyyttä!

05 maaliskuuta, 2007

Tonttuja ruokapalkalla (fiktiivinen tarina)

- Kappas vaan! Sehän on Jouko! Mitenkäs jakselet?
- Mitäs tässä... Elämää...
- No mutta, tämän kunniaksi voi ottaa paukut!
- Ei taida kyllä onnistua, sillä olen auki. Sain näes potkut Perlokselta... Joku uusi osastopäällikkö päätti leikata kuluja...
- Kyllä se vielä muuttuu pelkäksi lomautukseksi! Ehkä... Mutta tulehan nyt sieltä soppajonosta baarin puolelle! Minä tarjoan!
- Minun lykylläni se muuttuu varhaiseläkkeeksi, jos uutta linjaa ei täällä Suomessa avata. Pahuksen kiinalaiset ovat taas rohmunneet koko teollisuutemme...
- Kiinalle täytyy kyllä olla kiitollisuudenvelassa, sillä nehän ovat ruudin ja paperin keksineet! Otatko kuivana, vai vietätkö tipatonta maaliskuuta?
- Eiväthän ne ruudinkeksijät osaa muuta, kuin tehdä lapsia. Kuluttavat vielä maailman hapen loppuun... Otan pari tippaa kuivana.
- Etkö taaskaan näe mitalin toista puolta? Kiinassahan on ihan samantyyppiset ongelmat kuin täälläkin, mutta vain päinvastaiset: työtä riittää, mutta väki karkaa ulkomaille - eli meille Pohjolaan. Sitä kutsutaan sielläpäin Suomi-ilmiöksi!
- Suomessa alkaa olla liikaa ulkomaalaisia...
- Älähän ala pullistella niillä lihaksillasi! Halmemaisuus ei ole nykyään trendikästä. Ulkomaalaisia tarvitaan paljon ja kaikkialle! Ajattele, kuinka monen kaupungin ja pitäjän alijäämäbudjetista puuttuu kiinalaisten ravintoloiden veroäyrejä!
- Arabithan ovat jo valloittaneet ravintolabisneksien... Ei ne kiinalaiset täällä pärjää...
- Väärä johtopäätös! Kuka on Suomen suurin työllistäjä?
- Nokia?
- ...
- Paperiteollisuus?
- ...
- Kunta?
- Joulupukki! Tajuatko, millainen tonttuarmeija tarvitaan kaikkien niiden lahjalelujen valmistamiseen? Jos niiden tilalle palkattaisiin kiinalaisia, tuotantokustannukset laskisivat roimasti! Ja jos muonitus sujuisi pelkällä riisipuurolla, säästöt olisivat huippuluokkaa! Sitten hankitaan kiinaa puhuva joulupukki ja sitten...
- Joulu on vain kerran vuodessa...
- Entä marjastus ja sientenpoiminta sitten? Itämaiset poimijat tyytynevät muutaman sentin korvauksiin. Selvää voittoa! Suomalainen voittaa aina!
- En pidä mansikoista...
- No unohdetaan Kaukoitä ja siirretään tuotantolaitokset etelään... Viroon! Siellä, jos missä naistyövoiman tarjoamat palvelut liikkuvat vapaasti länsisuuntaan.
- Mitäs sinne Eestiin voi lähettää? Tyhjiä pullojako?
- Höpsis. Kaiken teollisuutemme, tietenkin. Tulisi sitten edulliseksi ostaa halpaa, Virossa valmistettua paperia ja tankkereita. Ja kun yhtiöiden pääkonttorit jäävät Helsinkiin, niiden maksamat liike- ja tuontiverot olisivat isompia!
- Tuohan oli suoraa puhetta!
- Yhtä en vaihda: suoraa puhetta! Turun sinappi on jo menetetty ruotsalaisille.. .
- Ruotsi on syvältä...
- Älähän nyt! Länsinaapuri on tarjonnut meikäläisille vaikeina aikoina tiskaajien ja teatterinjohtajien pestejä, sekä täydet 12 pistettä!
- Sinähän jaksat yrittää! Miten sinulla menee? Etkös päässytkin urahissiin?
- Tuota... Joo... Olen nykyään Perloksen uusi osastopäällikkö.

02 maaliskuuta, 2007

Kirjakriitikot saapuvat keskustelupalstoille

Huh huh. Ajattelin aloittaa varsinaisen (b)lokikirjoittamisen kevyemmillä teemoilla, mutta Kalevalan päivänä Helsingin Sanomien nettisivuilla julkaistu uutinen ja siitä alkanut keskustelu "pakottavat" minut tökkäämään lusikan tähänkin soppaan.

Luodaan katsaus keskustelun näkyvimpiin kommentteihin. Ne voidaan jakaa neljään pääryhmään: risuihin (joissa tutkijaa syytetään valehtelusta ja rähmällään olosta), varovaiseen kiinnostukseen (jossa kirjaa ei haluta kommentoida ennen kuin se on luettu, mutta esitetään myös mielenkiintoisia lisäkysymyksiä), populisti- Hautalaan (jossa keskustelu kääntyy Hautalan tarkoitusperien tutkailuun), sekä ruusuihin (joissa kehutaan kirjaa ja/tai tutkijaa).

Risut:

”Ilmeisesti tällaisista bäckmaneista ei Suomessa pääse ikinä eroon. Aina löytyy yksilöitä, joille mitkään tosiasiat ja teot eivät riitä ja kaikki voidaan kääntää päälaelleen. Missähän tämäkin tutkija on oppinsa saaanut... -- Ihmettelen, mitkä tarkoitusperät tällaisella ihmisellä nyky-Suomessa on, ellei hän sitten saa palkkaansa suoraan sylttytehtaalta.”

“TERVEISET TUOLLE IVAN BACKMONOVILLE!
Roska on aina roskaa, ja sitahan kirjoitetaan rahan halusta...rahan- javallanhimot saavat jotkut tekemaan ja kirjoittamaan mita tahansa. Heita Iivanan kirja takkaasi sytytteeksi... ”

“ -- Googlaten löytyy ”mielenkiintoista" luettavaa "tutkijasta".Käsittämätöntä miten lukutaitoinen ja väitöskirjankin rustannut tutkija pystyy elämään irti todellisuudesta. -- ”


Varovainen kiinnostus:

”Pitäisi ensin lukea kirjanen, mutta tässä vaiheessa jo kuvailujen perusteella herää epäilys. Mistähän rahat tähän tutkimukseen tulevat? Mikä on tämä kirjan kustajana "Russia Advisory Group"? Eikö muuta kustantajaa Suomesta löytynyt? Jos Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n toimeenkuvaan kuuluu disinformaation ja propagandan levittäminen, onko tämä kirjanen juuri sitä?”

Populisti- Hautala:

“Hautala on kyllä kylmä populisti
Metelöi milloin mistäkin aiheesta, jottaa saa nimensä mediaan ja usein onnistuu, tuo Bäckmanin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, harkitsen sen ostoa. Hautalakin kuuluu näihin median lemmikkeihin jotka saavat julki mitä sylky suuhun tuo.”

“Miten Hautalan kunniaa on loukattu? Kirjan lukeneet osannevat vastata. EiBäckman kovin väärässäkään ole, vaikkakin provosoivalla tyylillä sanookin. KylläPutinin Venäjää ja venäläisiä on syytetty jokseenkin kepeästi, ikäänkuin varmuuden vuoksi, ettei vaan saa suomettuneen, fsb-kätyrin ym. leimaa. Jotainkertoo tuo Suomi-Venäjä kansalaisfoorumin jäsenistö, jossa siis Heidikin on mukana. Mikael Storsjö, tsetseeni kapinallisten internet serverin Suomeenraahannut ja heidän rahoittajaksi ilmoittautunut. Jukka Mallinen, joka telkussa"tiesi" sanoa, että Politkovskajan murhan takana on FSB.”

“Bäckman ei ole suinkaan ainoa ihminen, joka hämmästeli kirjassa käsitellynmielenosoituksen tehokasta organisointia. Itse kirjoitin samana päivänämielenosoituksen tapahduttua eräällä kanavalla, että kyseessä on tiettyjeneturyhmien taitava yritys käyttää yhden Annan kuolemaa päämääriensä ajamiseen. Kysehän on ihan tyypillisestä ja Bäckmannin hyvin tutkimasta , sosiologientuntemasta "mallista/toimintatavasta". Annan kuoleman avulla saatiin viritettyäpaniikki, jota tietyt yrittäjät Hautala etunimessä käytti joukkojen kokoamiseen.
On toivottavaa, että Hautalan rahoitusta ja suhteita muihin Putin vastaisiin ryhmiin tarkastettaisiin tämän jälkeen suurennuslasilla, sillä on pelättävää, että sieltä löytyy hämärää. Suomalaisten mieltymys itänaapurin päämiehen arvosteluun estää liian usein terävän tutkimuksen Hautalan kaltaisten vaikuttajien sidosryhmäsuhteista.
Bäckmannin pätevyyttä Venäjä-tutkijana eikukaan vakavasti otettava tutkija ole koskaan kiistänyt. Journalistit ja kiihkeäkansa saattaa turvautua Bäckmannin vähättelyyn, jotta voisivat sivuuttaahelpommin hänen esittämän haasteen ajatella uudella tavalla.”

Ruusuja:

Eioo. Kehuja kirja ei ole vielä saanut, koska kukaan ei vielä sitä edes ehtinyt lukeakaan. Miten jotkut sitten osasivatkaan teilata tämän kustanteen lukematta sitä ensin - eli siis pelkän lehtijutun pohjalta?

Sokerina pohjalla yksi risu:

”-- vaikuttaa ainakin HS:n jutun perusteella niin kömpelöltä räpellykseltä -- ”

No comments. Palaan asiaan luettuani kirjan.

Tämä Helsingin satamassa pyöriminen alkaa tympiä. Taidan nostaa ankkurin...

01 maaliskuuta, 2007

Neitsytmatka

Hyvää päivää.

Olin tänä iltana tuuliajelulla World Wide Webissä. Googletin satunnaisia (muttei toki tuiki tuntemattomia) nimiä ja annoin virran viedä. Voyagen aikana törmäsin yhteen jos toiseenkin nettipäiväkirjaan, tuttavallisemmin "blogiin".

Yhtäkkiä minulle tuli outo tunne. Monilla kavereillani on kuvia internetissä, jotkut pyörittävät omia sivustoja, miltei kaikilla itseään vähänkin arvostavilla ihmisillä on oma nettiblogi. Paitsi minulla.

Tuli orpo mieli.

En kai minä ole ajastani jäljessä?

Nousin Macintosh -koneeltani, sammutin laavalampun kuluttamasta turhaan sähköä ja laitoin Dingon soimaan. Punnittuani kaikki plussat ja miinukset päätin sittenkin tehdä oman nettipäiväkirjan!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja kun on puoleenväliin päästy, ei lopulla enää niin palavaa kiirettä olekaan. Totta! Siirryin kapyysin puolelle ja palkitsin itseni iltapalalla.

Pikkupenskana yritin aloittaa päiväkirjan tapaista raapustusta. Intoa riitti pariksi viikoksi. Ala-asteikäisellä pojankoltiaisella ei paljoa kerrottavaa sattunut olemaan. Oliko sitten tämä aikuistumiseni vaiko poliittisen tilanteen muuttuminen, mikä sai minut istumaan näppäimistön ääreen parantamaan maailmaa.

Niin tai näin - tervetuloa laivani näköalatasanteelle risteilemään elämän ristiaallokossa. Ja voitte olla varmoja siitä, että tämän laivan kapteenina jätän aluksen viimeisenä.

Hyvää matkaa sitten.