Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaute. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaute. Näytä kaikki tekstit

18 huhtikuuta, 2008

Anteeksi, mutta en vain jaksa

Kuvittelemani skenario on käymässä pikkuhiljaa toteen: hetken mielijohteesta perustettu blogi on hiipumassa mukamas kunnianhimoisen kirjoittajansa saamattomuuteen ja sanattomuuteen.
En ole ollut omistautunut tälle blogi -asialle. Johtuneeko sitten opiskelukiireistä ja viimeaikaisesta yllättävästä työelämään siirtymisestä, vaiko mielikuvituksettomuudestani, asian laita ei muutu: tekstiä ei vaan synny kuin liukuhihnalta! Yhden viestin jättäminen kuukauden välein olisi niin lukijoiden kuin itsenikin ajan tuhlausta.
Kirjoittelin blogini ensimmäisessä viestissäni, että pikkupoikana aloittamani (tavallinen) päiväkirja loppui lyhyeen, koskei minulla ollut mitään kerrottavaa. Vuosia on siitä saakka vierähtänyt jo monia, muttei mitään kertomisen arvoista näytä pulppuavan elämästäni - vieläkään. Hyvin näytän siis kasvanneeni henkisesti...
Helpompaa on näillä kapean alan asiantuntijabloggaajilla, jotka keskittyvät kertomaan parhaiten tietämistään asioista. Kuten Joogasta, belgialaisesta keittiöstä, origamista ja ikebanasta, bumerangeista, merirauskuista sun muista kansan syville riveille tuntemattomista asioista. Samalla periaatteella kokemuksilleni ja pähkäilyilleni voisi olla tilausta Minun Venäjäni -blogissa. Enpä vaan ole sinnekään jaksanut kirjoitella... Moskova.Infoonkin voisi jo suunnitella comebackia. Niinpä niin: voisi...
Loppujen lopuksi kaikki on kiinni laiskuudestani. En vain jaksa yrittää!
Katsotaan, jos vaikka joku kärpänen puree minuakin ja rupean sullomaan päätteelleni tekstiä - ja nauttia siitä!
Toivon kaikille "aktiivi"lukijoilleni ja satunnaisille vierailijoillekin hyvää alkavaa kesää ja menestystä sekä onnistumisia yksityiselämään. Jos joku haluaa minulta uutiskirjeen tapaisen viestin blogin uudelleensynnyn johdosta, pyydän lähettämään pyynnön sähköpostiini: leonidas1. (ät) luukku.com
En kai nyt voi enää tehdä muuta, kuin suositella muita linkkejä:

Minun Venäjäni
Moskova.Info
Tempus omnia revelat
Valtakunta
Varnitsa (lehti & järjestö)

En taaskaan jaksa kirjoittaa enempää. Katsokaa lisää ikkunan vasemmasta Majakoita -palkista.

19 maaliskuuta, 2008

Elokuva-arvio: Raja 1918

Katsoin tänään keskiviikkona muiden historianopiskelijoiden kanssa elokuvan Raja 1918. Tekee mieli kirjoittaa filmipätkästä oma arvostelu. Ja miksipä ei?

Tämä tulee olemaan minulle uusi aluevaltaus, mutta rakenteellisen kritiikin antaminen on lempipuuhiani. Tuleepa samalla harjoittelua seminaaria varten.

"Oikeita", ammattilaisten tekemiä elokuva-arvosteluja on internet pullollaan, joten en rupea nyt selostamaan elokuvan juonta. Tämä on vain minun subjektiivinen näkemys.



Päänäyttelijöiden roolisuoritukset jäivät ontoiksi ja melkoiseksi sekundakamaksi. Eikä kyse ole vain siitä, että itse roolihahmot jäivät kaukaisiksi, joihin ei oikein ole samaistuminen. Bahne ja Haapkylä lukevat koko tekstinsä samalla äänenpainolla, olipa kyseessä sitten iloinen/surullinen/järkyttävä kohtaus. Missä tunteet? Päänäyttelijöiden voidaan sanoa jääneen pelkästään yhden mielentilan esittäjiksi. Yleensä tämä ominaisuus jätetään sivurooleille, kun taas päähenkilöiden persoonia syvennetään.

Muutamat sivuroolisuoritukset ovat siis äsken mainitullani mittarilla onnistuneita: pehmeä, ”eiköhän tämä tästä/jospa se siitä kuitenkin” –tyyliin fundeeraava vääpeli Muranen (H-P Björkman) ja sotahullu, Mauserillansa oikeutta oikealle ja vasemmalle viljelevä luutnantti Suutari (L. Nurkse) ovat nappisuorituksia yhden luonteen rooleiksi.

Liityn sankan joukon jatkoksi ja kehun venäläisen näyttelijän, LEONID Mozgovoin suoritusta majuri Gentschinä. Neuvostoliittolaisen näyttelijäkoulun tuoma kyky ja taito näytellä myös ilmeillä, eleillä ja äänellä on kuin kukkiva keidas muiden näyttelijöiden aavikkomaisen kuivien dialogien joukossa. Sen kuuluisan venäläisen intellegentsian ruumiillistumana Gentsch myös puhuu sen suulla syvällisiä (täydet pisteet Donnerille&Bardylle filosofiasta): hän ei erottele rajan seudulla liikkuvia ihmisiä kielen tai univormun perusteella, vaan näiden sivistystason, puhuen barbaarisista sotilaista ja henkevästä sivistyneistöstä. Jussi -ehdokkuus parhaasta miessivuosasta 2008?

Epäonnistumisiin kuuluu mielestäni Risto Kaskilahden takinkääntäjän rooli. Mertarannan isännöimästä urheiluviihdeohjelmasta tunnetuksi tullut impulsiivinen ja räiskyvä Jäsen Är ei mielestäni päässyt oikeuksiinsa tässä sekundassa. Tohtori Perret, tarinan surullisen hahmon ritari, oli sen sijaan paikallaan. Häntä näytellyt Orvo Björninen ei kuitenkaan loistanut ja korosti venäläisittäin hieman epäuskottavasti, mutta osasi välittää sen kuolemaa pakenevan pelonsekaisen tunteen. Tommi Korpelan esittämä haavoittunut punakomentaja oli pelkkänä ”aasinsiltana” Bahnen ja Haapkylän välissä.

Repliikit olivat muuten paikoittain nappiosumia. Murasen ”Kärsiskös ehottaa herra kapteenille, ettei hosuttais?”, Gentschin huokaus ”Suomen suurruhtinaskunta…”. Bahnen esittämän Maaria Linnun kuulustelussa sanoma tahaton anekdootti tulee varmasti elämään lentävänä lauseena historianopiskelijoiden keskuudessa vielä valovuosienkin kuluttua: ”En ole valkoinen enkä ole punainen, vaan olen väritön humanisti.” Yleisö vastasi kuuluvalla joukkonaurulla.

Tässä välissä täytyy muuten hieman haukkua yleisöä: naurua tuli aivan liikaa ja joitakin kertoja myös hieman sopimattomissa, eikä edes kovin hauskoissa paikoissa (Perret´in ”Miten täti jaksaa?” kärsi inflaation jo toisella mainintakerralla). Jokaisella on tietysti omanlaisensa huumorintaju, mutta tällaisissa tilanteissa jokaisen toivoo sälyttämään arvokkuutensa ja muita matkivaksi laumaeläimeksi tekeytymisen sijasta pitävän mölyt mahassaan.

Lavastus oli hieno. Mitä käsikirjoitukseen tulee, niin loppujen lopuksi elokuvaan yritettiin mahduttaa aivan liikaa tapahtumia ja juonenkäänteitä. Alastomien naispunavankien tuleminen palavasta ladosta oli ylivoimaisesti elokuvan oudoin kohtaus. Olen yrittänyt selittää itselleni tapahtuman loogisuutta sillä, että nakuilu oli vain ovela manööveri valkoisten sotilaiden hämäämiseksi. Yksiselitteinen teoriani horjahti, kun sain tietää alastomuuden olevan ohjaaja Lauri Törhösen fetissi. Pelottavaa…

Summa summarum: Kokemus oli todella hyvä! Metrian salit videotykkeineen ovat kuin luotuja tällaisille tempauksille. Tästä voisi tehdä oikein perinteen ja lähteä sotapolulle Montun leffailtoja vastaan. Nautittavan kokemuksen viimeistelivät Jarkon tarjoamat makeiset. Leipää ja sirkushuveja jatkossakin!

29 maaliskuuta, 2007

Palautetta, hemmetti!

Olen tähän mennessä saanut vain kaksi kommenttia blogini aiheista. Muuten on ollut ihmeellisen hiljaista. Koska en omaa kävijälaskuria, asiasta voi vetää selkeän johtopäätöksen: monikaan ei nettipäiväkirjaani lue. Kirjoitan siis itselleni! Kannustavaa... On ihan samanlainen olo kuin Kiroilevalla siilillä.

01 maaliskuuta, 2007

Neitsytmatka

Hyvää päivää.

Olin tänä iltana tuuliajelulla World Wide Webissä. Googletin satunnaisia (muttei toki tuiki tuntemattomia) nimiä ja annoin virran viedä. Voyagen aikana törmäsin yhteen jos toiseenkin nettipäiväkirjaan, tuttavallisemmin "blogiin".

Yhtäkkiä minulle tuli outo tunne. Monilla kavereillani on kuvia internetissä, jotkut pyörittävät omia sivustoja, miltei kaikilla itseään vähänkin arvostavilla ihmisillä on oma nettiblogi. Paitsi minulla.

Tuli orpo mieli.

En kai minä ole ajastani jäljessä?

Nousin Macintosh -koneeltani, sammutin laavalampun kuluttamasta turhaan sähköä ja laitoin Dingon soimaan. Punnittuani kaikki plussat ja miinukset päätin sittenkin tehdä oman nettipäiväkirjan!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja kun on puoleenväliin päästy, ei lopulla enää niin palavaa kiirettä olekaan. Totta! Siirryin kapyysin puolelle ja palkitsin itseni iltapalalla.

Pikkupenskana yritin aloittaa päiväkirjan tapaista raapustusta. Intoa riitti pariksi viikoksi. Ala-asteikäisellä pojankoltiaisella ei paljoa kerrottavaa sattunut olemaan. Oliko sitten tämä aikuistumiseni vaiko poliittisen tilanteen muuttuminen, mikä sai minut istumaan näppäimistön ääreen parantamaan maailmaa.

Niin tai näin - tervetuloa laivani näköalatasanteelle risteilemään elämän ristiaallokossa. Ja voitte olla varmoja siitä, että tämän laivan kapteenina jätän aluksen viimeisenä.

Hyvää matkaa sitten.