Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

19 maaliskuuta, 2008

Elokuva-arvio: Raja 1918

Katsoin tänään keskiviikkona muiden historianopiskelijoiden kanssa elokuvan Raja 1918. Tekee mieli kirjoittaa filmipätkästä oma arvostelu. Ja miksipä ei?

Tämä tulee olemaan minulle uusi aluevaltaus, mutta rakenteellisen kritiikin antaminen on lempipuuhiani. Tuleepa samalla harjoittelua seminaaria varten.

"Oikeita", ammattilaisten tekemiä elokuva-arvosteluja on internet pullollaan, joten en rupea nyt selostamaan elokuvan juonta. Tämä on vain minun subjektiivinen näkemys.



Päänäyttelijöiden roolisuoritukset jäivät ontoiksi ja melkoiseksi sekundakamaksi. Eikä kyse ole vain siitä, että itse roolihahmot jäivät kaukaisiksi, joihin ei oikein ole samaistuminen. Bahne ja Haapkylä lukevat koko tekstinsä samalla äänenpainolla, olipa kyseessä sitten iloinen/surullinen/järkyttävä kohtaus. Missä tunteet? Päänäyttelijöiden voidaan sanoa jääneen pelkästään yhden mielentilan esittäjiksi. Yleensä tämä ominaisuus jätetään sivurooleille, kun taas päähenkilöiden persoonia syvennetään.

Muutamat sivuroolisuoritukset ovat siis äsken mainitullani mittarilla onnistuneita: pehmeä, ”eiköhän tämä tästä/jospa se siitä kuitenkin” –tyyliin fundeeraava vääpeli Muranen (H-P Björkman) ja sotahullu, Mauserillansa oikeutta oikealle ja vasemmalle viljelevä luutnantti Suutari (L. Nurkse) ovat nappisuorituksia yhden luonteen rooleiksi.

Liityn sankan joukon jatkoksi ja kehun venäläisen näyttelijän, LEONID Mozgovoin suoritusta majuri Gentschinä. Neuvostoliittolaisen näyttelijäkoulun tuoma kyky ja taito näytellä myös ilmeillä, eleillä ja äänellä on kuin kukkiva keidas muiden näyttelijöiden aavikkomaisen kuivien dialogien joukossa. Sen kuuluisan venäläisen intellegentsian ruumiillistumana Gentsch myös puhuu sen suulla syvällisiä (täydet pisteet Donnerille&Bardylle filosofiasta): hän ei erottele rajan seudulla liikkuvia ihmisiä kielen tai univormun perusteella, vaan näiden sivistystason, puhuen barbaarisista sotilaista ja henkevästä sivistyneistöstä. Jussi -ehdokkuus parhaasta miessivuosasta 2008?

Epäonnistumisiin kuuluu mielestäni Risto Kaskilahden takinkääntäjän rooli. Mertarannan isännöimästä urheiluviihdeohjelmasta tunnetuksi tullut impulsiivinen ja räiskyvä Jäsen Är ei mielestäni päässyt oikeuksiinsa tässä sekundassa. Tohtori Perret, tarinan surullisen hahmon ritari, oli sen sijaan paikallaan. Häntä näytellyt Orvo Björninen ei kuitenkaan loistanut ja korosti venäläisittäin hieman epäuskottavasti, mutta osasi välittää sen kuolemaa pakenevan pelonsekaisen tunteen. Tommi Korpelan esittämä haavoittunut punakomentaja oli pelkkänä ”aasinsiltana” Bahnen ja Haapkylän välissä.

Repliikit olivat muuten paikoittain nappiosumia. Murasen ”Kärsiskös ehottaa herra kapteenille, ettei hosuttais?”, Gentschin huokaus ”Suomen suurruhtinaskunta…”. Bahnen esittämän Maaria Linnun kuulustelussa sanoma tahaton anekdootti tulee varmasti elämään lentävänä lauseena historianopiskelijoiden keskuudessa vielä valovuosienkin kuluttua: ”En ole valkoinen enkä ole punainen, vaan olen väritön humanisti.” Yleisö vastasi kuuluvalla joukkonaurulla.

Tässä välissä täytyy muuten hieman haukkua yleisöä: naurua tuli aivan liikaa ja joitakin kertoja myös hieman sopimattomissa, eikä edes kovin hauskoissa paikoissa (Perret´in ”Miten täti jaksaa?” kärsi inflaation jo toisella mainintakerralla). Jokaisella on tietysti omanlaisensa huumorintaju, mutta tällaisissa tilanteissa jokaisen toivoo sälyttämään arvokkuutensa ja muita matkivaksi laumaeläimeksi tekeytymisen sijasta pitävän mölyt mahassaan.

Lavastus oli hieno. Mitä käsikirjoitukseen tulee, niin loppujen lopuksi elokuvaan yritettiin mahduttaa aivan liikaa tapahtumia ja juonenkäänteitä. Alastomien naispunavankien tuleminen palavasta ladosta oli ylivoimaisesti elokuvan oudoin kohtaus. Olen yrittänyt selittää itselleni tapahtuman loogisuutta sillä, että nakuilu oli vain ovela manööveri valkoisten sotilaiden hämäämiseksi. Yksiselitteinen teoriani horjahti, kun sain tietää alastomuuden olevan ohjaaja Lauri Törhösen fetissi. Pelottavaa…

Summa summarum: Kokemus oli todella hyvä! Metrian salit videotykkeineen ovat kuin luotuja tällaisille tempauksille. Tästä voisi tehdä oikein perinteen ja lähteä sotapolulle Montun leffailtoja vastaan. Nautittavan kokemuksen viimeistelivät Jarkon tarjoamat makeiset. Leipää ja sirkushuveja jatkossakin!

26 helmikuuta, 2008

Oscarit ja Venäjä

Pukkasin pitkään aikaan (älyllistä toimintaa vaatineen) jutun. Käsittelee venäläisten yllättävän suurta roolia tämänvuotisissa Oscar -ehdokkuuksissa.

27 joulukuuta, 2007

12 kesäkuuta, 2007

Taidemaailman Hangon keksi

Mikä on Mona Lisa? kysyisi joku osanottaja Jeopardy -televisiovisailussa vastaukseen: Se on taidemaailman suurin arvoitus. Vaikka Leonardo da Vincin 1500-luvun alussa maalaamasta taulusta tehtiin männä vuonna surkea elokuvakin, mielenkiinto tuota taidemaailman Hangon keksiä kohtaan ei näytä laantuvan. Ja tämän suurimman arvoituksen suurin arvoitus taitaa olla Mona Lisan hymy. Miksi hän hymyilee? Käydään läpi tutkijoiden muutamia hypoteeseja:

- Mona Lisa hymyilee ilosta. Häntä varmaan viihdyttivät poseerauksen aikana soittajat, laulajat ja narrit.

- Aatelinen Mona hymyilee halveksien rahvaita ihmisiä.

- Nainen on raskaana ja on siksi tyytyväinen.

- Giocondan vino hymy johtuu hänen puolihalvaantuneesta ruumiista. Halvaantuminen käy kuulemma ilmi hänen istuma-asennosta.

- Mona odottaa, että pierupilvi saavuttaisi maalaajan (!).

- Hymy on tyypillinen etuhampaattomille. Huulessa näkyvä arpi onkin joidenkin tutkijoiden mukaan tylpän esineen synnyttämä. Mona olikin pahoinpidelty!

- Malli kärsi bruksismista, eli pakonomaisesta hampaiden narskuttelusta.

- Tylsin versio lienee kuitenkin todennäköisin: renessanssitaiteessa kaikki hahmot hymyilivät.

Muutakin ovat tutkijat portretin perusteella Monasta väittäneet: että hän olisi kuuro, kärsisi karsastusta (eli kierosilmäisyyttä) ja munuaistentulehdusta ja olisi kaiken kukkuraksi da Vinci itse!

Muun taidemaailman suhtautuminen Giocondaan on hyvin monipuolinen. Ylistäjiä riitti, mutta löytyipä myös dadaisti Marcel Duchamp, joka varusti Mona Lisan viiksillä ja pukinparralla!

08 huhtikuuta, 2007

Hän kuoli jotta me saisimme elää

Rauhallista Pääsiäistä.
INRI
P.S. Pyhä tuli laskeutui Jerusalemin Jeesuksen haudan kirkkoon - maailmanloppu lykkääntyy vuodella.