Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste video. Näytä kaikki tekstit

19 maaliskuuta, 2008

Elokuva-arvio: Raja 1918

Katsoin tänään keskiviikkona muiden historianopiskelijoiden kanssa elokuvan Raja 1918. Tekee mieli kirjoittaa filmipätkästä oma arvostelu. Ja miksipä ei?

Tämä tulee olemaan minulle uusi aluevaltaus, mutta rakenteellisen kritiikin antaminen on lempipuuhiani. Tuleepa samalla harjoittelua seminaaria varten.

"Oikeita", ammattilaisten tekemiä elokuva-arvosteluja on internet pullollaan, joten en rupea nyt selostamaan elokuvan juonta. Tämä on vain minun subjektiivinen näkemys.



Päänäyttelijöiden roolisuoritukset jäivät ontoiksi ja melkoiseksi sekundakamaksi. Eikä kyse ole vain siitä, että itse roolihahmot jäivät kaukaisiksi, joihin ei oikein ole samaistuminen. Bahne ja Haapkylä lukevat koko tekstinsä samalla äänenpainolla, olipa kyseessä sitten iloinen/surullinen/järkyttävä kohtaus. Missä tunteet? Päänäyttelijöiden voidaan sanoa jääneen pelkästään yhden mielentilan esittäjiksi. Yleensä tämä ominaisuus jätetään sivurooleille, kun taas päähenkilöiden persoonia syvennetään.

Muutamat sivuroolisuoritukset ovat siis äsken mainitullani mittarilla onnistuneita: pehmeä, ”eiköhän tämä tästä/jospa se siitä kuitenkin” –tyyliin fundeeraava vääpeli Muranen (H-P Björkman) ja sotahullu, Mauserillansa oikeutta oikealle ja vasemmalle viljelevä luutnantti Suutari (L. Nurkse) ovat nappisuorituksia yhden luonteen rooleiksi.

Liityn sankan joukon jatkoksi ja kehun venäläisen näyttelijän, LEONID Mozgovoin suoritusta majuri Gentschinä. Neuvostoliittolaisen näyttelijäkoulun tuoma kyky ja taito näytellä myös ilmeillä, eleillä ja äänellä on kuin kukkiva keidas muiden näyttelijöiden aavikkomaisen kuivien dialogien joukossa. Sen kuuluisan venäläisen intellegentsian ruumiillistumana Gentsch myös puhuu sen suulla syvällisiä (täydet pisteet Donnerille&Bardylle filosofiasta): hän ei erottele rajan seudulla liikkuvia ihmisiä kielen tai univormun perusteella, vaan näiden sivistystason, puhuen barbaarisista sotilaista ja henkevästä sivistyneistöstä. Jussi -ehdokkuus parhaasta miessivuosasta 2008?

Epäonnistumisiin kuuluu mielestäni Risto Kaskilahden takinkääntäjän rooli. Mertarannan isännöimästä urheiluviihdeohjelmasta tunnetuksi tullut impulsiivinen ja räiskyvä Jäsen Är ei mielestäni päässyt oikeuksiinsa tässä sekundassa. Tohtori Perret, tarinan surullisen hahmon ritari, oli sen sijaan paikallaan. Häntä näytellyt Orvo Björninen ei kuitenkaan loistanut ja korosti venäläisittäin hieman epäuskottavasti, mutta osasi välittää sen kuolemaa pakenevan pelonsekaisen tunteen. Tommi Korpelan esittämä haavoittunut punakomentaja oli pelkkänä ”aasinsiltana” Bahnen ja Haapkylän välissä.

Repliikit olivat muuten paikoittain nappiosumia. Murasen ”Kärsiskös ehottaa herra kapteenille, ettei hosuttais?”, Gentschin huokaus ”Suomen suurruhtinaskunta…”. Bahnen esittämän Maaria Linnun kuulustelussa sanoma tahaton anekdootti tulee varmasti elämään lentävänä lauseena historianopiskelijoiden keskuudessa vielä valovuosienkin kuluttua: ”En ole valkoinen enkä ole punainen, vaan olen väritön humanisti.” Yleisö vastasi kuuluvalla joukkonaurulla.

Tässä välissä täytyy muuten hieman haukkua yleisöä: naurua tuli aivan liikaa ja joitakin kertoja myös hieman sopimattomissa, eikä edes kovin hauskoissa paikoissa (Perret´in ”Miten täti jaksaa?” kärsi inflaation jo toisella mainintakerralla). Jokaisella on tietysti omanlaisensa huumorintaju, mutta tällaisissa tilanteissa jokaisen toivoo sälyttämään arvokkuutensa ja muita matkivaksi laumaeläimeksi tekeytymisen sijasta pitävän mölyt mahassaan.

Lavastus oli hieno. Mitä käsikirjoitukseen tulee, niin loppujen lopuksi elokuvaan yritettiin mahduttaa aivan liikaa tapahtumia ja juonenkäänteitä. Alastomien naispunavankien tuleminen palavasta ladosta oli ylivoimaisesti elokuvan oudoin kohtaus. Olen yrittänyt selittää itselleni tapahtuman loogisuutta sillä, että nakuilu oli vain ovela manööveri valkoisten sotilaiden hämäämiseksi. Yksiselitteinen teoriani horjahti, kun sain tietää alastomuuden olevan ohjaaja Lauri Törhösen fetissi. Pelottavaa…

Summa summarum: Kokemus oli todella hyvä! Metrian salit videotykkeineen ovat kuin luotuja tällaisille tempauksille. Tästä voisi tehdä oikein perinteen ja lähteä sotapolulle Montun leffailtoja vastaan. Nautittavan kokemuksen viimeistelivät Jarkon tarjoamat makeiset. Leipää ja sirkushuveja jatkossakin!

26 helmikuuta, 2008

Oscarit ja Venäjä

Pukkasin pitkään aikaan (älyllistä toimintaa vaatineen) jutun. Käsittelee venäläisten yllättävän suurta roolia tämänvuotisissa Oscar -ehdokkuuksissa.

17 helmikuuta, 2008

Huippujalkapalloa!

Ensi tiistain (TV2 klo. 21.45/yle.fi) Mestareiden Liigan Roma - Real Madrid -ottelua silmälläpitäen:


07 tammikuuta, 2008

Hyvää joulua!

Venäjällä vietetään joulua 7.1. Mitään outoa tässä asiassa venäläiset eivät kuitenkaan näe, sillä ortodoksisen joulun ajankohta on yhtä normaali, kuin lännessä vietettävä Tapaninpäivä.

Kahden viikon "myöhästyminen" jountaa juurensa antiikin Roomaan. Julius Ceasar päätti aikoinaan korvata hankalan kuukalenterin, jossa oli 355 päivää. Hän käski aleksandrialaisen matemaatikon Sosigeneen tehtäväksi laatia paremman. Tämän tuloksena oli 365,25 vuorokauden pituinen kalenterivuosi. Joka neljäntenä vuonna vuoteen vain liitettiin ylimääräinen karkauspäivä.

Tämä uusi "juliaaninen" kalenteri oli silti 0,0078 vrk eli 11 min 14 s. liian pitkä. Niinhän siinä sitten kävi, että 1500 vuodessa ylimääräistä aikaa kerty roikkumaan ilmaan peräti 10 vuorokaden verran. Niinpä paavi Gregorius XIII laati aikansa oppineiden avulla "gregoriaanisen" kalenterin: vuonna 1582 palattiin kymmenen päivää kalenterissa taaksepäin. Tämä herätti paikoin närää talonpojissa, sillä nämä uskoivat virkamiesten "varastaneen" 10 päivää heidän elämästään.

Venäjällä juliaanisen kalenterin käyttöä jatkettiin. Kerrotakoon sellainen tapaus 1900- luvun alusta, kun Venäjän Keisarikunnan olympiajoukkue myöhätyi (luultavasti Tukholman vuoden 1912) kesäolympialaisista kahdella viikolla juuri tämän kyseisen aikaeron takia. Vasta Neuvostoliiton omaksui uuden luvun 1918. Venäjän ortodoksinen kirkko sen sijaan pysyi yhä ajassaan. Tällöin juliaaninen kalenteri edisti jo 14 päivää. Silti ortodoksisessa kalenterissa joulu on merkitty 25:ksi joulukuuta.
´
Selkisikö? No hyvä!


Hyvää joulua!

27 joulukuuta, 2007

17 joulukuuta, 2007

Hyvää joulua!

Ja toivottelen kaikille matkustajille rauhallista joulua ja uutta vuotta!

03 joulukuuta, 2007

Onko amerikkalainen koulutus puutteellista?

Ja seuraavaksi tyylipuhdas naurupommi:



Parhaat kohdat ovat mielestäni 1:05, 4:35 ja 5:48 kohdalla.

28 marraskuuta, 2007

Miljonäärikoira: 40 vuotta myöhemmin

Olin viettämässä luppoaikaa internetissä, kun törmäsin tähän neuvostopiirrettyyn. Vuoden 1964 animaation tarkoituksena on kertoa kapitalismin materialisesta perimmäisolemuksesta.

Päässäni alkoi raksuttaa ja muistin erään samankaltaisen tapauksen sattuneen vähän aikaa sitten. Pieni googletus oli paikallaan ja voilá.



Että tällaista. 60 -luvulla koko tapauksen mahdollisuutta olisi varmaan pidetty järjettömänä.

18 marraskuuta, 2007

Suomen stereotypiat: melankolismi, sauna ja TANGO

Löysin sattumalta mielenkiintoisen pätkän juutuupista:



60 Minutes -jenkkiohjelma kertoo suomalaisten olemattomasta sosiaalisuudesta. Tästä videosta löydätte kaikki stereotypiat! Vuosi lienee 1993.

"...more melancholic, more pessimistic country than ours."

16 lokakuuta, 2007

Ärsyttävä asia

Haluaisin nostaa päivänvaloon erään (minunkin) hermoja raastaavan, ehkäpä maailman ärsyttävimmän asian.

11 syyskuuta, 2007

rude goldberg

Ah ja voih! Viime blogittamisestani taisi jo kulua luvattoman paljon aikaa! Yritän olla täst´edes järjestelmällisempi.

Mutta nyt asiaan! Osaako kukaan sanoa, mikä on rude goldberg? Rude Goldberg on edesmennyt jenkkianimaattori, joka keksi piirtää hullunkurisia vempaimia, joiden oli tarkoitus helpottaa jotakin työsarkaa, mutta laite tekikin hommasta vain entistä monimutkaisemman! Hilavitkuttimet nimettiin hänen mukaansa rude goldbergeiksi. Älkääkä yrittäkö väittää, ettette väsänneet mitään vastaavanlaista lapsina!


Esimerkiksi tämä yllä näkyvä automaattinen suuliinanliikuttaja: käsiliike saa leivän ponnahtamaan; papukaija kurkottaa leipää; suola kaatuu ämpäriin; ämpäri saa sytyttimen sytyttämään raketin sytytyslangan; raketi ampaisee taivaan tuuliin; ja käynnistää kellon; jonka heiluri liikuttaa suuliinaa! Simppeliä!

Jokainen on varmaan nähnyt seuraavan legendaarisen Tom ja Jerry -piirretyn, jonka rude goldbergissa on enemmän välivaiheita.



Systeemi on yhtä kiehtova todellisuudessakin! Kas tässä MythBustersien versio (Adam on hyvin, hyvin innostunut):



Kaikkein hienoimmat hökötykset ovat kuitenkin japsien (kuinkas muuten) käsialaa. Monta pientä nokkelaa "rudea". Taustamusiikki on upea.



Ja tietenkin kuuluisa Hondan mainos, joka saatiin purkkiin vasta 605 kerralla!



Kojeita kerrakseen! Ja täältä löytyy asteen verran hyödyllisempiä keksintöjä.

31 elokuuta, 2007

Leonid And The Leavings

Dam-dididam-dididam-dididamdamdamdam-dam

Minä lähden Pohjois-Karjalaan
vaihdan valkolakin haalareihin
opiskelemaan yliopistoon
luen hissaa yrjöni nousuun



P.S. Joku heitti läpän katsokaa SIVUN alimmaista oikeaa KUVAA. Vaaroilla tavataan!

17 elokuuta, 2007

Kuningas on kuollut

Näin alkajaiseksi loman jälkeen haluaisin aloittaa kirjoittamisen vähemmän innostavasta aiheesta, jonka huomioitta jättäminen on mielestäni kuitenkin syntillistä. Tänä kesänä, 23. kesäkuuta, sain Venäjällä ollessani kuulla illan pääuutislähetyksestä musertavan uutisen: kuuluisa ja pidetty venäläinen animaattori-ohjaaja Aleksandr Tatarski kuoli edellisyönä sydänkohtaukseen 56-vuotiaana.

Voisin epäröimättä nimetä tämän henkilön venäläisen animaatiotaiteen yhdeksi patriarkaksi ja suunnannäyttäjäksi. Kuningas on kuollut - mutta eläköön kuningaskunta!


Kiovassa syntynyt Tatarski opiskeli päätoimisesti elokuvatoimittajaksi ja dramaturgiksi, mutta suoritti oheessa kolmivuotisen piirroselokuva -kurssin, valmistuen animaattoriksi. Kuitenkin juuri jälkimmäinen vei hänet (onneksi) mennessään. Tatarski aloitti uran vuonna 1968 animaatiostudiossa värienhämmentäjänä. Vuonna 1980 hän työskenteli jo moskovalaisessa studiossa ohjaajana. Myöhemmin hän perusti oman Pilot -studionsa, josta tuli ensimmäinen ei-valtiollinen studio uudessa Venäjässä. Keskellä 90-luvun alun sekasortoa studio oli melkeinpä ainut toimintakykyinen maassa.

Viime aikoina Tatarski sai paljon julkisuutta uuden animaatioprojektinsa, Gora Samotsvetov, Jalokivivuoren, myötä. Vuonna 2005 aloitettu projekti koostuu 52:sta piirretystä, joiden yhteenlaskettu esitysaika ylittää 8 tuntia! Jokainen piirretty kertoo Venäjän jonkun kansallisuuden kansallissadun. Animaatiotekniikka on laaja: tavalliset ja tietokonepiirrokset, muovailuvaha, nuket. Venäjän suosituimmaksi nousseelle piirrosprojektille myönnettiin monia (kansainvälisiäkin) tunnustuspalkintoja ja eräs TV-jakso lohkaisi neljänneksen venäläisestä lapsiyleisöstä.

Pääsipä eräs Tatarskin tekele Guinnessin ennätyskirjaan: hänen muovaamaa alkua Spokoiny notshi, malyshy! (Hyvää yötä, lapset!) -ohjelmalle esitettiin televisiossa pisimpään maailmassa. Itse asiassa se pyörii edelleen.

Tatarskin puumerkiksi tulivat omalaatuinen piirrosjälki ja mullistavat muovailuvahapiirretyt. Hänen kuuluisin työ on kiistämättä Plastilinovaja vorona, Muovailuvahavaris, johon mainittua veistosmateriaalia kului miltei 800 kiloa! Piirretty mukailee Ivan Krylovin kuuluisaa faabelia ketusta, variksesta ja juustopalasesta. Kertoja ei muista kertomaansa faabelia kunnolla ja kohta tapahtumat rönsyilevät kaaosmaisesti ja pikavauhtia.


Kyseisen piirretyn valmistumiseen liittyy legendaariseksi noussut (tosi)tarina: Tatarski sai animaation kuvattua, mutta äänityksestä tulikin kolme minuuttia liian pitkä. Äänitysstudiolla hän yht´äkkiä kuuli, miten Leninin vanhaa vinyylilevypuhetta oltiin uudelleennauhoittamassa uudemmille äänentoistolaitteille. Nauhoittaja osasi ammattiniksillä vaihtaa puheen nopeutta matelevan hitaasta huippunopeaan. Tatarski maksoi nauhoittajalle 70 ruplaa, joka sai puristettua 8-minuuttisen äänitteen viisiminuuttiseksi. Kiitos tämän, animaatio sai kuuluisan, hassunkurisen äänityksensä.

Kuitenkin jo ennen ensi-iltaansa Muovailuvahavaris joutui sensuurin hampaisiin. Sitä kutsuttiin "ideologisesti ajatuksettomaksi" ja oltiin jo hyllyttämässä. Piirretty kuitenkin esitettiin suositussa elokuvauutuuksista kertovassa viikottaisessa TV-ohjelmassa, riskillä ohi sensorin. Variksesta tuli hetkessä ilmiö ja kansan suosikki. Myöhemmin Tatarski loi muutkin kuuluisimmat taideteoksensa: Satoi viimevuotista lunta; Rubikin Kuutio; Siivet, Jalat ja Hännät; Rikostutkijat Kolobokit.

Tatarskin kollegat kertovat, että vielä kuolinpäivänään hän luonnosteli innokkaasti uuden piirretyn käsikirjoitusta. Tämä menetys oli suuri tragedia. Tatarski on usein haastatteluissa kertonut, että hänen sisällä asuu lapsi. Lapsen menetys on vielä suurempi tragedia. Osanottoni.

P.S. Tatarskin piirrettyjä on minulla tarjolla kasapäin lisää, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Halukkaat voivat tietenkin pyytää minulta lisää Tatarskin animaatiohelmiä sähköpostitse. Olen valmis antamaan tarvittavat nettiosoitteet ja tarvittaessa omat käännökseni.

25 toukokuuta, 2007

Nopeaa ruoanlaittoa!

Tässäpä pestasin laivalleni uuden kokin - Wok Panin.
On kuulemma Tyynen valtameren nopeimpia ruoanlaittajia!
Speed Cooking
Kas tässäpä Wok Pan esittelee taitojaan ja nopeuttaan:
Hehee. :)

22 huhtikuuta, 2007

Viikon saldo


Tämä oli siis viikon saldo demokratian asevarastossa, Yhdysvalloissa. Tämän viikon synkkien uutisten perusteella rapakon takana on myös tarpeeksi tuliasevarastoja ja epävakaita ihmisiä. Pelottava yhdistelmä.
Tosi pelottava.
Viimeisin Yhdysvaltojen maaperälle kohdistunut (ulkomaalaisten) hyökkäys tapahtui 11.9.2001 (sitä edellinen taas 7.12.1941. Hyökkäyksiä lähetystöihin en nyt ota huomioon). Sen jälkeen yhtä näyttävästi ja laajamittaisesti amerikkalaisia ovat tappaneet hirmumyrskyt ja alkuviikon tapaiset häirintyneet opiskelijat. Missä vika?

En ole aseistakieltäytyjä, enkä sellaiseksi viimepäiväisistä tapahtumista huolimatta muutu, mutta muiden toivoo jo tulevan järkeen. Nämä tapaukset eivät ole pelkästään amerikkalainen ilmiö: vähän väliä saa lukea iltäpäivälehdistä suomalaisista perheenisistä, jotka eräänä kauniina päivinä tulevat töistä kotiin ja ampuvat mitään sanomatta vaimonsa, lapsensa, koiransa (jos sellainen on) ja lopultakin itsensä.

Näihin tapahtumiin tärkeimmistä johtavista syistä voi keskustella pitkään ja hartaasti: aseiden helppo saatavuus, kulttuurin tarjoamat väärät toimintamallit, mielihäiriöt jne.

Itse olen ottanut askeleen (mielestäni) oikeaan suuntaan ja harventanut tietokonepelivalikoimaani. Ainoan räiskintäpelin poistin ensimmäisenä, vaikken sitä yhtään pelannutkaan. Sitten hiiteen painuivat historialliset strategiat. Muutama vuosi sitten poistin urheilupelit, tasohyppelyt ja lopulta myös PacManin ja Tetriksen. Enkä kaipaa yhtään takaisin. Isojen poikien leluja ei sitten noin vain pysty kieltämään - valitettavasti...

Pakollinen mediaosio:

Muistin vitsin:
Sotilas on yövartiossa. Joku lähestyy.
- Seis! Kuka siellä?
- Lepo vaan. Minä, komentaja, tässä.
- Seis! Kuka siellä?
- No minä! Komentaja! Ettekö tiedä sääntöjä?
- Toki tiedän. Pitää kysyä kolmesti "Kuka siellä?" ja sitten ampua.
Surullisen totta
Ei vain naurata.

10 huhtikuuta, 2007

12.4.

Millä tavalla 12.4. on merkittävä päivämäärä? Mikä virstanpylväs saavutettiin tuona päivänä 46 vuotta sitten? Huippupiirretty antanee vinkkiä:
Gagarin

25 maaliskuuta, 2007

Jää

Venäläinen ydinkäyttöinen jäänmurtaja "50 vuotta voitosta" laskettiin vesille parhaaseen mahdolliseen aikaan: alkukevään rospuuttokelit sulattavat Itämerestä kohta kaiken jään! Mutta kaipa laiva suunnistaa Jäämerelle, jossa sille on vielä käyttöä. Ja on toki hyvä, kun tämänkin ikuisuusprojekti saatiin päätökseen. Eihän alus (nimestä päätellen) myöhästynyt kuin melkein 12:lla vuodella! Olin melkein törmätä mokomaan titaaniin omalla jollallani. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Jää
Toinen outo tapa on pelata parhaat jääkiekkopelit näin viime tingassa, juuri ennen kuin jalkapallokenttien ruoho vihertyy. Muutenkin jääkiekon ajoittaminen on ongelmallista. Milloin se syntyi? Ja missä?
Jää
1800-luvun lopulla kanadalaiset herrasmiehet päättivät lopultakin kirjata harrastamansa jääpelin säännöt. Entä mistä he keksivät pelata sitä? Ehkäpä siihen innosti alkuperäisasukkaiden pelaama lacrosse? Tai jo skottisiirtolaisten tuoma shinty? Skotlantilaiset varmaan oppivat pelin irlantilaisilta, jotka pelasivat hurlingia. Tai kymreiltä, jotka harrastivat bandoa. Eräänlainen jääpallo oli tunnettu myös Englannissa, kuten Shakespearen Romeo & Julia - näytelmän eräästä fraasista tulee ilmi: "The Prince expressly hath forbidden Bandying in the Verona streets." (Prinssi kielsi pelaamasta bandya Veronan kaduilla) Islantilaista knattreikeria ei tässä yhteydessä oteta tietenkään huomioon, koska se esiintyy vain kansantaruissa ja legendoissa.
Jää
Tilanne mutkistuu, kun siirrytään Manner-Eurooppaan: hollantilaiset pelasivat kolvia 1500-luvulta asti. Luisteltiinpa pallon perässä samoihin aikoihin myös Venäjällä. Sitä edellinen havainto maila&pallo -pelistä tehtiin antiikin Roomassa: paganica oli pikkupoikien keskuudessa jopa niin suosittu, että jokainen tiesi pelin säännöt ulkoa, eikä mitään kirjallista peliohjetta ole jälkipolvien iloksi jäänyt.
Roomaan peli kulkeutui ilman muuta kaiken muunkin kulttuuririhkaman mukana Kreikasta. Sieltä ei ole pitkä matka Egyptiin. Niilin laaksosta löytyy seinäpiirrustus n. vuodelta 2000 eKr. jossa kaksi nuorukaista käyvät tiukkaa vääntöä mailoillaan yhdestä pelivälineestä - olipa se sitten pallo, kiekko tai rinkula.
Japanin kachi ja atsteekkien cheuca jätetään omaan arvoonsa, omille mantereilleen.
Jää
Näin siis lyhykäisyydessään.
Jää
Jos joillekin jäi tämänkin jälkeen jääkiekosta jotain epäselvyyttä, tarjoan pientä näytöstä siitä miten sitä pitää pelata (osa 1. osa 2. 0sa 3.), sekä siitä miten EI pidä.