Elokuva-arvio: Raja 1918

Katsoin tänään keskiviikkona muiden historianopiskelijoiden kanssa elokuvan Raja 1918. Tekee mieli kirjoittaa filmipätkästä oma arvostelu. Ja miksipä ei?

Tämä tulee olemaan minulle uusi aluevaltaus, mutta rakenteellisen kritiikin antaminen on lempipuuhiani. Tuleepa samalla harjoittelua seminaaria varten.

"Oikeita", ammattilaisten tekemiä elokuva-arvosteluja on internet pullollaan, joten en rupea nyt selostamaan elokuvan juonta. Tämä on vain minun subjektiivinen näkemys.

Päänäyttelijöiden roolisuoritukset jäivät ontoiksi ja melkoiseksi sekundakamaksi. Eikä kyse ole vain siitä, että itse roolihahmot jäivät kaukaisiksi, joihin ei oikein ole samaistuminen. Bahne ja Haapkylä lukevat koko tekstinsä samalla äänenpainolla, olipa kyseessä sitten iloinen/surullinen/järkyttävä kohtaus. Missä tunteet? Päänäyttelijöiden voidaan sanoa jääneen pelkästään yhden mielentilan esittäjiksi. Yleensä tämä ominaisuus jätetään sivurooleille, kun taas päähenkilöiden persoonia syvennetään.

Muutamat sivuroolisuoritukset ovat siis äsken mainitullani mittarilla onnistuneita: pehmeä, ”eiköhän tämä tästä/jospa se siitä kuitenkin” –tyyliin fundeeraava vääpeli Muranen (H-P Björkman) ja sotahullu, Mauserillansa oikeutta oikealle ja vasemmalle viljelevä luutnantti Suutari (L. Nurkse) ovat nappisuorituksia yhden luonteen rooleiksi.

Liityn sankan joukon jatkoksi ja kehun venäläisen näyttelijän, LEONID Mozgovoin suoritusta majuri Gentschinä. Neuvostoliittolaisen näyttelijäkoulun tuoma kyky ja taito näytellä myös ilmeillä, eleillä ja äänellä on kuin kukkiva keidas muiden näyttelijöiden aavikkomaisen kuivien dialogien joukossa. Sen kuuluisan venäläisen intellegentsian ruumiillistumana Gentsch myös puhuu sen suulla syvällisiä (täydet pisteet Donnerille&Bardylle filosofiasta): hän ei erottele rajan seudulla liikkuvia ihmisiä kielen tai univormun perusteella, vaan näiden sivistystason, puhuen barbaarisista sotilaista ja henkevästä sivistyneistöstä. Jussi -ehdokkuus parhaasta miessivuosasta 2008?

Epäonnistumisiin kuuluu mielestäni Risto Kaskilahden takinkääntäjän rooli. Mertarannan isännöimästä urheiluviihdeohjelmasta tunnetuksi tullut impulsiivinen ja räiskyvä Jäsen Är ei mielestäni päässyt oikeuksiinsa tässä sekundassa. Tohtori Perret, tarinan surullisen hahmon ritari, oli sen sijaan paikallaan. Häntä näytellyt Orvo Björninen ei kuitenkaan loistanut ja korosti venäläisittäin hieman epäuskottavasti, mutta osasi välittää sen kuolemaa pakenevan pelonsekaisen tunteen. Tommi Korpelan esittämä haavoittunut punakomentaja oli pelkkänä ”aasinsiltana” Bahnen ja Haapkylän välissä.

Repliikit olivat muuten paikoittain nappiosumia. Murasen ”Kärsiskös ehottaa herra kapteenille, ettei hosuttais?”, Gentschin huokaus ”Suomen suurruhtinaskunta…”. Bahnen esittämän Maaria Linnun kuulustelussa sanoma tahaton anekdootti tulee varmasti elämään lentävänä lauseena historianopiskelijoiden keskuudessa vielä valovuosienkin kuluttua: ”En ole valkoinen enkä ole punainen, vaan olen väritön humanisti.” Yleisö vastasi kuuluvalla joukkonaurulla.

Tässä välissä täytyy muuten hieman haukkua yleisöä: naurua tuli aivan liikaa ja joitakin kertoja myös hieman sopimattomissa, eikä edes kovin hauskoissa paikoissa (Perret´in ”Miten täti jaksaa?” kärsi inflaation jo toisella mainintakerralla). Jokaisella on tietysti omanlaisensa huumorintaju, mutta tällaisissa tilanteissa jokaisen toivoo sälyttämään arvokkuutensa ja muita matkivaksi laumaeläimeksi tekeytymisen sijasta pitävän mölyt mahassaan.

Lavastus oli hieno. Mitä käsikirjoitukseen tulee, niin loppujen lopuksi elokuvaan yritettiin mahduttaa aivan liikaa tapahtumia ja juonenkäänteitä. Alastomien naispunavankien tuleminen palavasta ladosta oli ylivoimaisesti elokuvan oudoin kohtaus. Olen yrittänyt selittää itselleni tapahtuman loogisuutta sillä, että nakuilu oli vain ovela manööveri valkoisten sotilaiden hämäämiseksi. Yksiselitteinen teoriani horjahti, kun sain tietää alastomuuden olevan ohjaaja Lauri Törhösen fetissi. Pelottavaa…

Summa summarum: Kokemus oli todella hyvä! Metrian salit videotykkeineen ovat kuin luotuja tällaisille tempauksille. Tästä voisi tehdä oikein perinteen ja lähteä sotapolulle Montun leffailtoja vastaan. Nautittavan kokemuksen viimeistelivät Jarkon tarjoamat makeiset. Leipää ja sirkushuveja jatkossakin!

Oscarit ja Venäjä

Pukkasin pitkään aikaan (älyllistä toimintaa vaatineen) jutun. Käsittelee venäläisten yllättävän suurta roolia tämänvuotisissa Oscar -ehdokkuuksissa.

Nettivinkki

Ja vaihteeksi harvinaisempaa antia, eli nettivinkki: vööd vaid vebin parhaat ilmaissivut.

Uusi kirjoitus

Laitoin uuden tekstinpätkän Minun Venäjäniin.

rude goldberg

Ah ja voih! Viime blogittamisestani taisi jo kulua luvattoman paljon aikaa! Yritän olla täst´edes järjestelmällisempi.

Mutta nyt asiaan! Osaako kukaan sanoa, mikä on rude goldberg? Rude Goldberg on edesmennyt jenkkianimaattori, joka keksi piirtää hullunkurisia vempaimia, joiden oli tarkoitus helpottaa jotakin työsarkaa, mutta laite tekikin hommasta vain entistä monimutkaisemman! Hilavitkuttimet nimettiin hänen mukaansa rude goldbergeiksi. Älkääkä yrittäkö väittää, ettette väsänneet mitään vastaavanlaista lapsina!

Esimerkiksi tämä yllä näkyvä automaattinen suuliinanliikuttaja: käsiliike saa leivän ponnahtamaan; papukaija kurkottaa leipää; suola kaatuu ämpäriin; ämpäri saa sytyttimen sytyttämään raketin sytytyslangan; raketi ampaisee taivaan tuuliin; ja käynnistää kellon; jonka heiluri liikuttaa suuliinaa! Simppeliä!

Jokainen on varmaan nähnyt seuraavan legendaarisen Tom ja Jerry -piirretyn, jonka rude goldbergissa on enemmän välivaiheita.

Systeemi on yhtä kiehtova todellisuudessakin! Kas tässä MythBustersien versio (Adam on hyvin, hyvin innostunut):

Kaikkein hienoimmat hökötykset ovat kuitenkin japsien (kuinkas muuten) käsialaa. Monta pientä nokkelaa "rudea". Taustamusiikki on upea.

Ja tietenkin kuuluisa Hondan mainos, joka saatiin purkkiin vasta 605 kerralla!

Kojeita kerrakseen! Ja täältä löytyy asteen verran hyödyllisempiä keksintöjä.

Kuningas on kuollut

Näin alkajaiseksi loman jälkeen haluaisin aloittaa kirjoittamisen vähemmän innostavasta aiheesta, jonka huomioitta jättäminen on mielestäni kuitenkin syntillistä. Tänä kesänä, 23. kesäkuuta, sain Venäjällä ollessani kuulla illan pääuutislähetyksestä musertavan uutisen: kuuluisa ja pidetty venäläinen animaattori-ohjaaja Aleksandr Tatarski kuoli edellisyönä sydänkohtaukseen 56-vuotiaana.

Voisin epäröimättä nimetä tämän henkilön venäläisen animaatiotaiteen yhdeksi patriarkaksi ja suunnannäyttäjäksi. Kuningas on kuollut - mutta eläköön kuningaskunta!

Kiovassa syntynyt Tatarski opiskeli päätoimisesti elokuvatoimittajaksi ja dramaturgiksi, mutta suoritti oheessa kolmivuotisen piirroselokuva -kurssin, valmistuen animaattoriksi. Kuitenkin juuri jälkimmäinen vei hänet (onneksi) mennessään. Tatarski aloitti uran vuonna 1968 animaatiostudiossa värienhämmentäjänä. Vuonna 1980 hän työskenteli jo moskovalaisessa studiossa ohjaajana. Myöhemmin hän perusti oman Pilot -studionsa, josta tuli ensimmäinen ei-valtiollinen studio uudessa Venäjässä. Keskellä 90-luvun alun sekasortoa studio oli melkeinpä ainut toimintakykyinen maassa.

Viime aikoina Tatarski sai paljon julkisuutta uuden animaatioprojektinsa, Gora Samotsvetov, Jalokivivuoren, myötä. Vuonna 2005 aloitettu projekti koostuu 52:sta piirretystä, joiden yhteenlaskettu esitysaika ylittää 8 tuntia! Jokainen piirretty kertoo Venäjän jonkun kansallisuuden kansallissadun. Animaatiotekniikka on laaja: tavalliset ja tietokonepiirrokset, muovailuvaha, nuket. Venäjän suosituimmaksi nousseelle piirrosprojektille myönnettiin monia (kansainvälisiäkin) tunnustuspalkintoja ja eräs TV-jakso lohkaisi neljänneksen venäläisestä lapsiyleisöstä.

Pääsipä eräs Tatarskin tekele Guinnessin ennätyskirjaan: hänen muovaamaa alkua Spokoiny notshi, malyshy! (Hyvää yötä, lapset!) -ohjelmalle esitettiin televisiossa pisimpään maailmassa. Itse asiassa se pyörii edelleen.

Tatarskin puumerkiksi tulivat omalaatuinen piirrosjälki ja mullistavat muovailuvahapiirretyt. Hänen kuuluisin työ on kiistämättä Plastilinovaja vorona, Muovailuvahavaris, johon mainittua veistosmateriaalia kului miltei 800 kiloa! Piirretty mukailee Ivan Krylovin kuuluisaa faabelia ketusta, variksesta ja juustopalasesta. Kertoja ei muista kertomaansa faabelia kunnolla ja kohta tapahtumat rönsyilevät kaaosmaisesti ja pikavauhtia.

Kyseisen piirretyn valmistumiseen liittyy legendaariseksi noussut (tosi)tarina: Tatarski sai animaation kuvattua, mutta äänityksestä tulikin kolme minuuttia liian pitkä. Äänitysstudiolla hän yht´äkkiä kuuli, miten Leninin vanhaa vinyylilevypuhetta oltiin uudelleennauhoittamassa uudemmille äänentoistolaitteille. Nauhoittaja osasi ammattiniksillä vaihtaa puheen nopeutta matelevan hitaasta huippunopeaan. Tatarski maksoi nauhoittajalle 70 ruplaa, joka sai puristettua 8-minuuttisen äänitteen viisiminuuttiseksi. Kiitos tämän, animaatio sai kuuluisan, hassunkurisen äänityksensä.

Kuitenkin jo ennen ensi-iltaansa Muovailuvahavaris joutui sensuurin hampaisiin. Sitä kutsuttiin "ideologisesti ajatuksettomaksi" ja oltiin jo hyllyttämässä. Piirretty kuitenkin esitettiin suositussa elokuvauutuuksista kertovassa viikottaisessa TV-ohjelmassa, riskillä ohi sensorin. Variksesta tuli hetkessä ilmiö ja kansan suosikki. Myöhemmin Tatarski loi muutkin kuuluisimmat taideteoksensa: Satoi viimevuotista lunta; Rubikin Kuutio; Siivet, Jalat ja Hännät; Rikostutkijat Kolobokit.

Tatarskin kollegat kertovat, että vielä kuolinpäivänään hän luonnosteli innokkaasti uuden piirretyn käsikirjoitusta. Tämä menetys oli suuri tragedia. Tatarski on usein haastatteluissa kertonut, että hänen sisällä asuu lapsi. Lapsen menetys on vielä suurempi tragedia. Osanottoni.

P.S. Tatarskin piirrettyjä on minulla tarjolla kasapäin lisää, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Halukkaat voivat tietenkin pyytää minulta lisää Tatarskin animaatiohelmiä sähköpostitse. Olen valmis antamaan tarvittavat nettiosoitteet ja tarvittaessa omat käännökseni.

3 voittajaa

Juhlistakaamme päivän voittajia:

1. Serbian Eurovision-edustajaa Marija Serifovicia ja tämän Molitvaa.
2. Venäjän jääkiekkomaajoukkuetta, joka voitti pronssia MM-kisoista.
3. Jääkiekon maailmanmestaria Kanadaa.

300 puukkojunkkaria

Eivät näytä elokuvakriitikot hirveästi kehuskelevan uutta jenkkiläistä verilöylypätkää 300. Elokuvassa kourallinen spartalaisia jarruttaa kuningas Leonidaksen johdolla ratkaisevasti persialaista tuhatpäistä vandaalilaumaa. Splattereilla onkin tapana upota nykynuorisoon, jotka muodostavat leijonaosan tämän päivän elokuvateattereiden yleisöstä. Historioitsijat löysivät elokuvasta liudallisen epätäsmällisyyksiä. Eivät kriitikoidenkaan arviot ole kannustavia, vaikka he itse yrittävät väittää muuta:

"Kreikkalaista mytologiaa, julmia kuninkaita, urheita sotureita ja kauniita naisia. Sotketaan joukkoon raakaa väkivaltaa, verta, suolenpätkiä ja epämuodostuneita hirviöitä. Maustetaan seksillä, teräksisillä vatsalihaksilla ja ripauksella mustaa huumoria. Tarjoillaan synkissä maisemissa, joissa veri on punaista ja taivas tumma. -- Ja ne erikoistehosteet.. Ne nyt vaan ovat upeita. Veri lentää, maisemat ovat majesteettisen karuja, hirviöt pelottavan aitoja. Mitä muuta voi vaatia? -- Sotureista on tehty autenttisen oloisia tappokoneita, joiden vartaloita on paranneltu maskeerauksen ja tietokonetekniikan avulla. Tuloksena on joukko maskuliinisia tappajia, jotka varmasti osaltaan vetävät puoleensa myös naiskatsojia, joita elokuvan väkivaltaisuus ja raakuus saattavat muuten arveluttaa."

Veren lentämisen ohella tarvitaan myös leipää, tietty. Ja tuon viimeisen lauseen jätän omaan arvoonsa.

"Taistelukentälle mukaan tuotu kamera taltioi säälittä irtoraajat ja verenroiskeet, ja varsinkin ensimmäisen taistelupäivän oopperamaisiin mittoihin kasvava väkivaltabaletti iskostuu mieleen väkisinkin. Hyvä hyvä."

Väkivalta jää pyörimään mieleen pidemmäksi aikaa. Hyvä, hyvä.

"-- ruumispinot kasvavat ja spartalaiset ovat iloisia, kun ovat vihdoin päässeet koulutustaan vastaavan työhön. -- Testosteronia hikoileva ja muskeleita homoeroottisesti palvova tarina on idioottimainen, mutta anteeksipyytelemätön. 300 on verenhimoisessa tyylilajissaan johdonmukainen, kokonainen ja viihdyttävä."

Tarpeeksi alas laskettu rima siis ylittyi. Jippii!

"On sitten makuasia, kuinka kauan jaksaa katsella hidastettuja kuvia puolialastomista miehistä tappamassa täysinpuettuja miehiä. -- pääpaino on vauvaöljyllä valellun Chippendales-ryhmän näköisissä sotureissa."

Kolmensadan muinaiskreikkalaisen puukkojunkkarin edesottamuksista en näillä näkymin halua saada visuaalista esittelyä, vaan Herodotoksen tarinat ja vanhempi elokuva saavat riittää minulle.

Ei pidä unohtaa, että näemme valkokankaalla vain käsikirjoittajan, ohjaajan, tietokonegrafiikon ja muutaman muun nykyihmisen näkemyksen kahden ja puolen tuhannen vuoden jälkeisistä tapahtumista. Virheitä on kosolti. Jos pystyisimme siirtämään aikakoneella Thermopylain solan taistelun veteraanin meidän aikaamme ja näyttäisimme hänelle 300 -elokuvan, sotilas pitäisi koko juttua kehnona vitsinä. Mutta, mutta:

Pata kattilaa soimaa.

Parhaat aprillipilat

Näin aprillipäivän kunniaksi amerikkalainen pilailumuseo The Museum of Hoaxes laati listan kymmenestä parhaasta pilasta:

- Vuonna 1957 BBC ilmoitti, että sveitsiläinen maajussi onnistui keräämään ennätyssadon makaroneja. Uutiskuva Sveitsistä, jossa hän keräsi spagettiterttuja puista sai monet englantilaiset viherpeukalot soittamaan televisioyhtiöön ja pyytämään kasvin siemeniä.

- Vuonna 1985 Sports Illustrated -lehti uutisoi New York Mets -baseballjoukkueen uudesta hankinnasta: pelaajasta, joka pystyi heittämään palloa 270 kilometrin tuntivauhdilla. Kyseisen taidon hän oppi kuulemma tiibetiläisessä luostarissa.

- Ruotsin TV-lähetykset olivat vuonna 1962 musta-valkoisia. Maan ainoan kanavan uutislähetyksessä teknikot ilmoittivat, että uuden teknologian myötä televisiokuvasta saadaan värillinen vetämällä ruudun päälle sukkahousut. Ensimmäiset värilliset televisiot tulivat maan markkinoille vasta 1970.

- Vuonna 1995 amerikkalainen Taco Bell -hampurilaisravintolaketju ilmoitti ostaneensa valtiolta maan itsenäisyystunnuksen, Philadelphia´s Liberty Bell -kellon ja muuttaneensa sen nimen Taco Liberty Belliksi. Kun raivostuneet ihmiset kysyivät asiasta Valkoisen talon lehdistö-attasea Mike McCurryltä, tämä vastasi, että myös Abraham Lincoln -patsas myytiin Ford -autoyhtiölle ja että patsas saisi uudeksi nimekseen Ford Lincoln.

- Vuonna 1977 brittilehti The Guardian julkaisi lisäliitteen San Seriffe -saarivaltion 10-vuotisjuhlan kunniaksi. Valtio sijaitsi Intian valtameressä, se oli muodoltaan puolipisteen muotoinen ja sen kaksi saarta olivat nimeltään Upper Caisse ja Lower Caisse. Artikkelissa kerrottiin laajasti valtion maantieteestä ja kulttuurista.

- Vuonna 1992 National Public Radio kertoi, että Richard Nixon ilmoitti pyrkivänsä uudestaan Yhdysvaltojen presidentiksi. Olipa radiolla jopa esittää hänen puheensa, jossa hän vahvisti väitteensä pitäväksi. Äänensä presidentille lainasi tuolloin koomikko Rich Little.

- Vuonna 1998 New Mexicans for Science and Reaton -lehti ilmoitti Alabaman hallinnon äänestäneen piin arvon muuttamisen puolesta. Entisen 3,14159 sijaan siitä tulisi tasan 3, ”raamatullisen luvun mukaan”.

- Samana vuonna amerikkalainen Burger King -hampurilaisjätti osti USA Today -lehdestä kokonaisen sivun mainostaakseen siinä uutta, varta vasten vasenkätisille luotua hampurilaista. Mainoksen mukaan purilainen sisälsi samat täytteet, mutta ne oli käännetty sämpylässä peiliasentoon. Ketju sai satoja puhelinsoittoja, joissa toivottiin erillisen hampurilaisen tekemistä myös oikeakätisille.

- Vuonna 1995 Discover -lehti ilmoitti kuuluisan italialaisen biologin Aprile Pazzon (käännettynä AprilliPila) löytäneen etelänavalta uuden eläinlajin: kuumapäisen jäätoukan. Niillä väitettiin olevan päässä erikoisia luita, jotka pystyvät kuumentumaan ja joiden avulla mato pystyy liikkumaan huimaa vauhtia sulattaen jäätä tieltään. Nämä toukat metsästivät ruoakseen kuulemma pingviinejä.

- Kuulu brittiläinen tähtitieteilijä Patrick Moore ilmoitti radiossa vuonna 1979, että klo 9:47 Pluto -planeetta sivuuttaa Jupiteria (ensimmäistä ja viimeistä kertaa), jolloin näiden painovoimat tasaantuvat, mikä aiheuttaa painovoiman heikkenemistä myös Maassa. Moore väitti, että hyppiessään saattoi tuolloin jähmettyä hetkeksi ilmaan. Sadat ihmiset soittivat radioon kertoakseen kokemastaan leijumisesta.